Toimitusjohtaja
Hallitus nimittää yhtiölle toimitusjohtajan osakeyhtiölain mukaisesti. Toimitusjohtaja hoitaa yhtiön operatiivista hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toimitusjohtaja huolehtii yhtiön kirjanpidon lainmukaisuudesta ja varainhoidon luotettavalla tavalla järjestämisestä. Toimitusjohtaja voi ryhtyä yhtiön normaalista toiminnasta poikkeaviin toimenpiteisiin vain hallituksen luvalla, paitsi jos hallituksen hyväksynnälle tarvittava aika aiheuttaisi yhtiölle tilanteen, jossa se kärsii huomattavaa vahinkoa. Jälkimmäisessä tapauksessa hallitusta tulee informoida niin pian kuin käytännössä on mahdollista toimenpiteistä, joihin on ryhdytty.
Markus Gotthardt (s. 1963)
KTM. Yhtiön palveluksessa vuodesta 2022, toimitusjohtaja. Ei osakeomistuksia yhtiössä.
Johtoryhmä
Yhtiön johtoryhmä avustaa toimitusjohtajaa. Se valmistelee yhtiön hallitukselle päätettäväksi tulevia asioita kuten mm. konsernin strategiat, budjetit, politiikat sekä merkittävimmät investoinnit ja yrityskaupat. Lisäksi johtoryhmässä käsitellään raportointiin, yrityskuvaan, henkilöstön palkitsemiseen ja sijoittajasuhteiden hoitoon liittyviä asioita.
Johtoryhmään kuuluvat toimitusjohtajan lisäksi:
Mikko Hovén (s. 1974)
Yo-merkon. Yhtiön palveluksessa vuodesta 2000, myyntijohtaja 2015–. Ei osakeomistuksia yhtiössä.
Ari Kuutschin (s. 1962)
Oikeust. kand., varat. Yhtiön palveluksessa vuodesta 2022, johtaja (henkilöstö ja IT) 2023–. Ei osakeomistuksia yhtiössä.
Sameli Mäkelä (s. 1976)
DI. Yhtiön palveluksessa vuodesta 2009, operatiivinen johtaja 2014–. Ei osakeomistuksia yhtiössä.
Taina Pallasvesa (s. 1968)
KTM. Yhtiön palveluksessa vuodesta 2019, talousjohtaja 2024–. Ei osakeomistuksia yhtiössä.
Julio Suarez Christiansen (s. 1966)
Tekn. kand. Yhtiön palveluksessa vuodesta 1987, liiketoimintajohtaja (brändit ja kansainväliset tuottajat) 2015–. Ei osakeomistuksia yhtiössä.
Samantha Vesala (s. 1969)
EMBA, Bachelor of Arts. Yhtiön palveluksessa vuodesta 2014, liiketoimintajohtaja (markkinointi ja liiketoimintasuhteet). Ei osakeomistuksia yhtiössä.
päivitetty: toukokuu 2024