Päättötyönä turkisluomus

Opintojaan New Yorkilaisessa muotisuunnitteluoppilaitoksessa Fashion Institute of Technology:ssa viimeistelevä Michael Oliu osallistui viime syksynä Saga Fursin Fur Vision-tapahtumaan kotikaupungissaan ja mietti tuolloin kuumeisesti pian käynnistyvää päättötyötään. Tapahtumasta alkoi upean turkisluomuksen suunnitteluprosessi joka huipentuu valmistujaisjuhliin toukokuussa.

Suunnittelijana joka on aina ollut kiinnostunut uusista ja innovatiivisista tavoista käyttää turkista, Michael koki Fur Visionissa esitellyt tekniikat äärimmäisen inspiroiviksi. Idea päättötyöhön ammentui Saga Fursin muutama vuosi sitten esittelemästä turkisvaatteesta. Michael oli myös tutustunut erilaisiin turkistekniikoihin Saga Fursin sivuilla. Nämä mielessään hän aloitti päättötyönsä suunnittelun. Tärkeänä tukena suunnitteluprosessissa toimi Charlie Ross, Saga Fursilla kansainvälisestä markkinoinnista vastaava asiantuntija, jonka avulla Michael solmi tärkeitä kontakteja ja sai hankittua toivomansa Saga® minkin- ja siniketunnahat päättötyöluomustaan varten.

”Olen erittäin ylpeä työni lopputuloksesta ja siinä näkyvästä käsityötaidosta. Tämä projekti sai kiinnostukseni turkissuunnittelua kohtaan vahvistumaan entisestään. Tunnen itseni etuoikeutetuksi kun tukenani on ollut niin ammattitaitoisia ihmisiä ja toivon, että löydän urapolun turkiksen parista. Saga Furs tekee korvaamattoman arvokasta yhteystyötä turkissuunnittelusta kiinnostuneiden opiskelijoiden kanssa”, Michael tiivistää.

Michael juhlii valmistumistaan toukokuussa. Saga Furs onnittelee ja toivoo menestystä suunnittelijan työuralle!

11.5.2016